20060807

Lisäsin Megapolis-blogin Blogilistalle

Nyt Megapolis-blogia voi tilata myös Blogilistalta! Lisäsin sen heti omaksi suosikikseni, lisää sinäkin!

Myös Turkuun tulee Megapolis2021-tapahtuma

Turun tapahtuma tullaan järjestämään syys-marraskuussa, toistaiseksi määrittelemättömässä paikassa. Tila- ja puhujavaihtoehdot ovat kartoitteilla, mutta järjestävä työryhmä on jo kasassa ja tekee vähintään yhtä hyvää työtä kuin Helsingissäkin!

20060713

Kjell Westö soitti

Kjell Westö soitti. Saamani sähköpostiosoite ei ollut toiminut, ja olin lähettänyt kirjeen. Olin käyttänyt huomattavasti aikaa kirjeen väsäämiseen ja jopa kirjekuoren ja postimerkin valintaan. Kirjeen kuului:

Helsingissä 21.6.2006

Arvoisa kirjailija Westö!

Kutsumme Teidät alustajaksi Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa –hankkeen päätapahtumaan lauantaina 23.9.2006 Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle.

Tapahtuman tarkoituksena on kiinnittää huomiota kaupunkikulttuurin ja kaupunkilaisen elämäntavan ekologisiin ulottuvuuksiin. Näkökulma on toisaalta henkilökohtainen, toisaalta globaali. Toisaalta puhutaan Helsingistä, toisaalta Tokiosta ja Bamakosta.

On laskettu, että maapallon kantokyvyn säilymiseksi materiaalinkulutus on laskettava puoleen nykyisestä. Jos ajatellaan, että kehitysmailla on oikeus parantaa materiaalista hyvinvointiaan, tämä tarkoittaa kehittyneiden maiden materiaalinkulutuksen pienentämistä kymmenesosaan. Suuri osa materiaalivirtojen supistamisesta tapahtuu tuotantoprosesseissa, mutta myös elintavoilla on merkitystä.

Minkälainen on urbaani ekologinen elämäntapa? Miten säilyttää kaupunkikulttuurin parhaat puolet ja parantaa elämän laatua entisestään? Mikä on kaupungin ja kaupunkilaisuuden ydin? Mitkä ovat Teidän unelmakaupunkinne elementtejä – materiaalisia tai immateriaalisia?

Olisi erittäin kiinnostavaa kuulla ajatuksianne näistä teemoista lyhyen alustuksen muodossa. Alla on tapahtuman alustava ohjelma, lisätietoja saa minulta.

Ystävällisin terveisin
...

Tänään siis kirjailija Kjell Westö soitti. Hän oli ollut lomalla eikä ollut ehtinyt vastata aiemmin. Teema on hänestä kiinnostava, mutta hän sattuu olemaan tuolloin ulkomailla. Muuten hän olisi tullut mielellään. Lupasin järjestää jonkin toisen tilaisuuden, johon hänet kutsutaan ja pyysin vielä toimivan sähköpostiosoitteen.

Puhelun jälkeen olin ihan huumassa, tietenkin. Olin jutellut Kjell Westön kanssa!

20060531

Palaveerattiin taas tapahtumasta

Tapasimme Vironkadun maisemissa ja jutskailimme Megapolis-tapahtuman puhujista. Most wanted -listan pohjalta heiteltiin nimiä eri seminaariosioihin. Tarkoitus on saada kyseltyä kovimmat starat viikon sisällä. Perästä siis kuuluu. Joku julkistanee piakkoin most wanted -listan tai ainakin sen kärkinimet.

Sille listatut voivat sitten itse ilmoittautua puhujiksi nimensä nähtyään.

Ohjelman osiothan löytyy Megapolis2021-saitilta.

Niin ja uusia nimiä saa siis ehdotella. Kenet sinä haluaisit nähdä puhumassa 23.9.?

20060527

Ensin huonot uutiset. Presidentti ei tule:

TP/8618/2006
Helsinki 23.5.2006

Puheenjohtaja Aleksi Neuvonen
Dodo ry


Tasavallan presidentti Tarja Halonen on vastaanottanut kutsun puhujaksi Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa –hankkeen päätöstapahtumaan 23.9.2006 Helsingissä.Valitettavasti tapahtumaa ei ole mahdollista sijoittaa tasavallan presidentin ohjelmaan ajankohdan muut sitoumukset huomioon ottaen.Tasavallan presidentti kiittää hänelle osoitetusta huomaavaisuudesta ja toivottaa tapahtumalle parhainta menestystä.

Parhain terveisin

Kati Nyman
Tasavallan presidentin erityisavustaja

Sitten hyvät uutiset.

Saimme eilen ensimmäisen setin tapahtumamme tiedotusmateriaalia, jota jaetaan tänään ja huomenna Maailma kylässä -festareilla. Pääosassa on Megapolis2021-tarrasarja.

Kirmo sai kasaan megapolis2021-pääsivun, www.megapolis20212.org. Se kehittyy vielä mutta setti on jo nykyisellään tiukkaa.

Ultrasiistiä päästä jo nyt promoamaan tapahtumaa, jonne on sentään vielä lähes neljä kuukautta aikaa!

Tervetuloa tänään ja huomenna tutustumaan meihin ja Mpolikseen festareille Helsingin Kaisaniemeen. Olemme siellä Mahdollisuuksien tori -teltassa, paikat M568ja M569. Hae sieltä omat tarrasi ja liity Megapoliksen asuttajiin!


20060523

http://www.megapolis2021.org/ on avattu, Vanha ylioppilastalo varattu, tarrat painossa ja flyerit suunnittelupöydällä. Vielä kun varmistuu, että presidentti tulee mestoille, niin tilaisuus on melkein niinkuin valmis.

Ei vaan. Tässä blogissa seurataan Megapolis2021-tapahtuman valmisteluja H-hetkeen eli syyskuun 23. päivään asti. Tervetuloa mukaan!